tiistai 15. heinäkuuta 2008

Cross Processing

Viime aikoina on tullut taas leikittyä erilaisilla kuvankäsittely metodeilla. Lähinnä on tullut haettua Cross Processed tyylistä ulkoasua. Tosin ei ehkä puhtaimmillaan (ja onko se mahdollisita kun kuitenkin työskentelen digitaalisesti).

Se etten omista varsinaista Photoshoppia (liian kallis) on hieman ongelmallista. Kaikki kuvathan konvertoin (ja peruskäsittelen yleensä) Aperturella, mikä sopii hommaansa hyvin, mutta monimutkaisempien efektien tekeminen on hankalaa. Tämän jälkeen näihin kuviin on tullut käytettyä Pixelmatoria (sain aikanaan MacHeist bundlessa) pääosin kuvan muokkaukseen (curves ja värikäsittelyt). Tämän jälkeen joihinkin kuviin olen käyttänyt Photoshop Elements 6:sta lisäämään rakeisuutta (helpommin hyvä jälki kuin Pixelmatorilla). Isoin ongelma oikeastaan on se että Pixelmator on hieman hitaampi kuin Elements eikä sisällä kaikkia asioita yhtä helposti tehtävänä. Ja toisaalta Elements ei sisällä järjellistä Curves-työkalua.

Ratkaisuna voisi tietysti olla hankkia esim. AlienSkin Exposure 2, toisaalta tällöin päästään lähes Photoshopin hintaan. Tientenkin sen kanssa kuitenkin tarvitsee vielä Aperturen (tai Lightroomin) jos haluaa pysyä järkissään suurimman osan kuvia kanssa. Ehkäpä Exposure 2 voisi olla seuraavana listalla?

Muutamia kuvia:
Festival Mood

Peace and out

Ninni

Kivistö

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta

Katselin eilen kyseisen leffan Bluerayltä. Vaikka se olikin hieman hidastempoinen ja pitkä väsyneeseen päivään oli se visuaalisesti varsin vaikuttava. Värimaailma ja välillä käytetyt epätarkkuus efektit tuntuivat toimivan loistavasti.

Ei se juonikaan ollut huono, jonain toisena päivänä rauhallinen ja hitaasti etenevä tarina olisi voinutkin toimia paremmin.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Fotolaatikkoa rakentelemassa

Tällä hetkellä työnalla on yksi jännempi projekti: yritän saada aikaiseksi kuvauskopin (aivan kuin passikuva koppi) jossa ihmiset voivat ottaa kuvia itsestään ja kuvat siirtyvät automaattisesti kaikkien katseltavaksi videotykillä (kaiken muun hälyn lisäksi).

Itsekopin rakentamisen lisäksi (mistä ihmeestä saisi punaista lyhytkarvaista paksua kangasta, ns. pornoluola kangasta?) ongelmia on hieman tuottanut softapuoli. Miten uudet kuvat saisi aina automaattisesti siirtymään toiselle koneelle tykillä näytettäväksi jne.

No homma alkaa hiljakseen olla pulkassa ja tältä näyttäisi nykyinen kokoonpano:
1. Mac + web kamera + näyttö + hiiri
- Ajavat photoboothia, hiiri teipattu kiinni niin että ainoastaan kuvan otto onnistuu
- Photoboothin kansioon luotu folderaction joka havaitsee uudet kuvat ja siirtää ne verkon kautta uudelle palvelimelle

2. Toinen Mac (palvelin) + videotykki
- Graphics Converter X slideshow tilassa (ja tunnistamaan uudet kuvat kansioissa, tämä ominaisuus on muuten harvassa ohjelmassa slideshown tukemana)

Olin jo vähällä luopua toivosta (ja aioin kirjoittaa softan itse, vaikka aikaa on vähän tuollaisen softan kirjoittaa n. päivässä kahdessa) kunnes jossain vihjaistiin Graphics Converterin tukevan päivitettävää slideshow tilaa.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Lisää klubikuvausta

Kävimpä uudestaan kuvaamassa Pilssiklubillä, tällä kertaa mukaan tarttui myös muutama salama, joista tosin Canonin 430ex ei vieläkään toiminut hyvin Ebay trickkereiden kanssa joten käytin sitä kamerassa kiinni ihmisiä kuvatessani.

Yllättävän vahva oli kuitenkin Nikonin SB-28 vaikka olikin asetettuna 1/64 tilaan ja teipattu jessellä kiinni kaiteeseen.

Muutamia kuvia esiintyjistä:
Pilssiklubi 6

Pilssiklubi 6

Pilssiklubi 6

Ja myös yleisöstä, jonka kuvaamisessa tuli havaittua se huvittava pikku seikka että naiset olivat suostuvaisempia kuvauskohteiksi (varsinkin jos kuva päätyy Internettiin, kuvathan tulivat pääosin klubin Facebook ryhmään :) ):
Pilssiklubi 6

Pilssiklubi 6

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Klubikuvausta

Olinpa sattumalta kuvaamassa kavereiden järjestämällä klubilla muutamia hieman tuntemattomampia bändejä Kuunari Katharinalla (majailee Kolera-altaalla). Hauskaahan se oli kuunnella (yllättävän) laadukkaita bändejä, juoda kaljaa ja ottaa joitain kuvia siinä samalla. Keikkakuvaus on kuitenkin minulle kohtuu tuntematonta hommaa.

Otin mukaan 30/1.4 ja 60/2.8 linssit ja ajattelin pärjätä niillä. Pääosin päädyin kuvaamaan 60mm koska 30 milliselläkään ei saanut yleensä järkeviä kuvakulmia koko bändiin. Tulipa sitten enemmän tai vähemmän kuvia yksittäisistä artisteista varsinaisten 'koko bändi koossa' kuvien sijaan. Lieviä ongelmia tuotti myös se että pieni paikka oli tuppaantunut täydellisen täyteen (mikä oli positiivinen yllätys sinänsä) ja lopuksi päädyin ottamaan suurimman osan kuvista samasta yhdestä paikasta.

Myös tilan valaisu oli erikoinen, tosin varsin tunnelmallinen: Artisteihin itseensä ei osoittanut yksikään lamppu vaan ne sijaitsivat artistien taustalla valaisten seinää. Myös puiset seinät ja katto lisäsivät tilaan omaa tunnelmaansa. Jätin kuvat aika lämminsävyisiksi, se kun vastasi paremmin mieleen jäänyttä tunnelmaa tilanteesta.

Muutama kuva tapahtumasta, flickrissä on lisää:
Pilssiklubi

Pilssiklubi

Pilssiklubi

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Salamakuvausta

Viime aikoina (tai no oikeasti jo pidempäänkin) on tuntunut siltä, että olisi hauska harrastaa vähän strobismia (Strobist.com) eli kuvata salamalla joka ei ole kamerassa kiinni.

Testailuahan on tullut tehtyä aina silloin tällöin, mutta tällä kertaa tuli testattua kahdella salamalla ja sateenvarjolla (valkoinen, salama sateenvarjon läpi). Niin ja kaveri piti tietenkin saada kohteeksi :)

Toinen salama on asetettu eteen oikealla (ja ylös) ja 'ampuu' sateenvaron läpi ja antaa kuvalle perusvalon. Toista salamaa on käytetty minimiteholla sohvan päältä ja sillä on lähinnä valaistu hiuksia ja hieman kasvoja.

Toinen salamajalusta olisi ollut todellakin tarpeen alkuperäiseen 'vain hiusvalo' ideaan, nyt salama meinasi polttaa hiukset liiankin valoisiksi kun etäisyyttä kohteeseen ei tuntunut millään saavan tarpeeksi.

Chilling with Water Pipe

Chilling with Water Pipe

Langattomina laukaisimina käytetyt Cactus V2 triggerit kyllä välillä syövät miestä, koska jostain syystä ne eivät tunnu toimivan Canonin 430ex salaman kanssa erityisen hyvin. Pääsalamana ollut Nikon SB-28 taasen toimi niiden kanssa yhteen aivan loistavasti... pitänee varmaan hankkia lisää niitä.

lauantai 23. helmikuuta 2008

Vihreä pilvi

Tulipa sitten mentyä katsomaan installaatiota nimeltään Vihreä Pilvi. Kyseisen installaation ideana on 'maalata' laaserilla Salmisaaren voimalan päästöpilven reunoja. Maalattu alue riippuu Ruoholahden ja Lauttasaaren alueen sähkön kulutuksesta eli ihmisten on mahdollista vaikuttaa maalatun alueen kokoon. Mitä vähemmän sähköä kuluu sitä suurempi maalatun alueen koon pitäisi olla.

Vihreä Pilvi

Pilven maalaamiseen käytetty laaseri on muuten sijoitettu Kaapelitehtaalle:
Origin of the laser

Täytyy kyllä myöntää ettei Vihreä Pilvi ollut mitenkään erityisen vaikuttava teos, idea on kuitenkin hyvä.